Turun päiväkotiverkko laajenee, kun kolme uutta päiväkotia avaa ovensa seuraavan vuoden aikana. Uusissa päiväkodeissa on otettu yhä laajemmin huomioon lasten liikunnallisuus sekä monimuotoinen oppiminen. Osaan uusista päiväkodeista voi jo varata paikkoja.

Älykäs oppimisympäristö

  • Oppimisympäristö, joka kehittyy ja mukautuu tarpeiden mukaisesti
  • Yhteistyötä eri yritysten ja järjestöjen kanssa uusien tapojen kehittämiseksi
  • Keskiössä lapset ja heidän oppimisen monipuolinen tukeminen

Lisätietoja

Yli-Maarian älykäs päiväkotiympäristö

Yli-Maarian monitoimitalo Ypsilonissa aukeaa uusi päiväkoti 7.1. (Kukkamaariankatu 44), missä on viisi päiväkotiryhmää, joista yksi on alle 3-vuotiaiden ryhmä. Yli-Maariaan voi varata jo varhaiskasvatuspaikkoja ja osa paikoista on varattu Moision päiväkodista siirtyville lapsille. Moision päiväkoti jatkaa toimintaa normaalisti, mutta vain pienemmässä koossa. Kevään 2019 aikana Moision avoin päiväkoti muuttaa Moision koulun tiloihin nykyisistä vuokratiloista. Yli-Maariassa ja Moisiossa on jatkossa sama päiväkodinjohtaja. Päiväkoti toimii älykkäässä oppimisympäristössä, jossa uudet tilat mahdollistavat uusien päivähoitotapojen ja digin jalkauttamisen.

– Varhaiskasvatuksen tilojen lisäksi hyödynnämme opetuksessa lähiympäristön leikkipuistoja, pururataa ja metsiä. Yli-Maarian päiväkoti ja Moision päivähoitoyksikkö ovat mukana 6Aika-hankkeessa, kehittämässä uudenlaisia älykkäitä oppimisympäristöjä yhteistyössä yritysten kanssa, Yli-Maarian päiväkodinjohtaja Tuire Korhonen avaa päiväkotien arkea.

Yli-Maarian päiväkoti sijaitsee uudessa Ypsilonin monitoimitalossa, jossa toimii päivähoidon lisäksi koulu, neuvola, kirjasto, nuorisotilat, aamu- ja iltapäiväkerhotoiminta. Päiväkodille on varattu monitoimitalossa omat tilat ja esimerkiksi heillä on käytössään oma liikuntasali. Yli-Maarian päiväkoti on auki arkisin maanantaista perjantaihin.

Tervetuloa Yli-Maariaan! Kuvassa Yli-Maarian tulevan monitoimitalon koulun oppilaat polkaisivat syksyn käyntiin.

Kastun vuorohoitopäiväkoti hyödyntää lähiympäristöä

Kastun uusi päiväkoti avautuu vuoden 2019 alussa entisen Kastun koulun tontilla (Pyörämäentie 4). Uudessa päiväkodissa tulee olemaan seitsemän päiväkotiryhmää. Kolme näistä ryhmistä tulee toimimaan vuorohoitoryhminä ja ne tulevat olemaan avoinna maanantaista sunnuntaihin klo 6.00–22.00. Vuorohoitopaikat on tarkoitettu sellaisten perheiden lapsille, missä huoltajat käyvät vuorotyössä ja lapset tarvitsevat hoitoa iltaisin ja viikonloppuisin. Kastun päiväkodin varhaiskasvatuspaikat ovat nyt varattavissa.

Kastun päiväkoti on suunniteltu oppimisympäristöltään liikuntaan aktivoivaksi ja leikkiin innostavaksi. Ryhmätilojen kalustuksessa on pyritty esteettisyyteen ja erityisesti vuorohoidon tiloissa korostuu kodinomaisuus.

– Kastun päiväkodin lähiympäristössä sijaitsee laaja puistoalue ja metsikkö, jotka luovat mahdollisuuden luonnossa liikkumiseen ja luonnonilmiöiden tutkimiseen osana päiväkodin arkea, kertoo päiväkodinjohtaja Helena Portnoj.

Kastun päiväkoti korvaa Munterinkadun vuorohoidon ja pohjoisen keskusta-alueen vuorohoito keskitetään Kastun päiväkotiin. Munterinkadun päiväkodin toiminta jatkuu edelleen Runosmäessä normaaliaikoina puoli seitsämästä viiteen. Toinen muutos on, että Munterinkadun ja Piiparinpolun päiväkodit yhdistetään hallinnollisesti 1.1.2019 alkaen. Yhdistyminen ei vaikuta päiväkotien toimintaan arjessa.

Lapset pääsevät tutustumaan mitä kaikkea luonnossa tapahtuu.

Tallimäen päiväkodissa tuodaan liikunnallisuus osaksi arkea

Tallimäen päiväkodin paikalla on saatu arkeologiset kaivaukset päätökseen ja päiväkodin rakentaminen on voitu aloittaa. 144 paikkaisen päiväkodin on arvioitu valmistuvan heinäkuussa 2019 ja ovien on tarkoitus aueta elokuussa 2019 Kakolan kupeella osoitteessa Malminkatu 1. Päiväkodin varhaiskasvatuspaikat eivät ole vielä varattavissa.

– Päiväkodin väki on ollut mukana aktiivisesti tulevan päiväkodin sisustuksen suunnittelussa ja erityisesti liikunnallisuuteen on panostettu. Ryhmätiloihin on suunnitteilla esimerkiksi voimistelurenkaita, kiipeilyköysiä ja kosketusnäyttöjä vastaamaan oppimisympäristön monimuotoisia tavoitteita. Tallimäessä päiväkotiryhmät tulevat toimimaan niin kutsutusti sisarusryhminä ja ne tekevät yhteistyötä keskenään, kertoo päiväkodinjohtaja Jaana Nyroos.

Tallimäen päiväkoti on mukana Opetushallituksen Innovatiivinen oppimisympäristö varhaiskasvatuksessa -hankkeessa. Tavoitteena on rakentaa päiväkotiin oppimisympäristö, joka on käyttäjiään aktivoiva ja muunneltavissa eri tarpeiden mukaisiksi.

Tulevaisuudessa panostetaan yhä enemmän monipuoliseen liikunnallisuuteen.

Tulevaisuuden päiväkodit

Turun päiväkotiverkossa tapahtuu tulevaisuudessakin kasvua. Kasvatus- ja opetuslautakunta on suunnitellut (12.9.2018), että Ruiskatu 8:n tontille rakennettaisiin tilaelementtipäiväkoti vastaamaan kasvaneisiin vuorohoidon tarpeisiin. Asia on tällä hetkellä lautakunnan valmistelussa. Lautakunta käsitteli myös Kuraattorinpolun päiväkodin mahdollisesti muuttuvaa tilannetta. Turun ylioppilaskyläsäätiö (TYS) on suunnittelut alueen uudistamista ja sen mukana nykyinen päiväkotirakennus purettaisiin uudisrakennusten tieltä. Tulevaisuudessa on lisäksi tulossa uusi päiväkoti Sofiankadulle vuoteen 2021 mennessä.