Lähes sata tuoretta OppilasAgenttia kouluttautui 29.11. Ilpoisten koululla. Agenttien tehtävänä on auttaa ja tukea muita oppilaita päätelaitteiden käytössä. Kaikille turkulaisille 4. ja 7.-luokkalaisille jaettiin henkilökohtaiset päätelaitteet vuoden 2017 aikana.

OppilasAgenttien tehtävänä on olla oppilaiden ja opettajien tukena ja apuna digitaalisten oppimisympäristöjen, ohjelmien ja laitteiden käytössä. Ohjattavaa Agenteilla riittää, sillä tänä vuonna henkilökohtaisen päätelaitteen on saanut noin 3000 turkulaista oppilasta. Noin puolet laitteista on 4.-luokkalaisten tabletteja ja puolet 7.-luokkalaisten saamia kannettavia tietokoneita. Myös alemmille luokille on hankittu tabletteja yhteiskäyttöön. OppilasAgenttien koulutuksen tarkoituksena on kertoa, millaisia asioita heidän tulee osata, ja millaisia ominaisuuksia hyvällä auttajalla on. Agentit pohtivat näitä ominaisuuksia myös pienissä ryhmissä, tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousivat ystävällisyys, kärsivällisyys sekä avuliaisuus.

Oppilaiden digitaalinen osaaminen hyötykäyttöön

Ilpoisista ollaan yhteydessä Adobe Connectin kautta Nurmijärven Lepsämän kouluun, jonka konkarit OppilasAgentit kertovat kokemuksiaan toiminnasta OpettajaAgenttinsa Tytti Hytin kanssa. Kertomuksissa toistuvat samat asiat: on mukava auttaa muita ja samalla oppia itse lisää tietoteknisiä taitoja. Uusien taitojen oppiminen on motivoinut myös seitsemäsluokkalaista Leoa mukaan OppilasAgentti-toimintaan. Hän voisi tulevaisuudessa ajatella työskentelevänsä esimerkiksi koodaamisen parissa tai virtuaalimaailmoja suunnittelemalla. OppilasAgenttina toimimisesta saattaakin olla hyötyä esimerkiksi tulevaisuudessa kesätöitä hakiessa.

Koulutuksen lopuksi oppilaat pääsevät pienryhmissä pelaamaan toiminnallista Seppo.io peliä, jossa pelilautana toimii tällä kertaa koulun kartta. Kartalle on merkitty erilaisia pisteitä, joissa suoritetaan tehtäviä. Tehtävinä pelissä on tällä kertaa esimerkiksi OppilasAgentti-aiheisen meemikuvan ottaminen, älypallon ohjaaminen tabletin avulla radan läpi sekä VR-lasien kokeileminen ja pohtiminen, miten niitä voisi hyödyntää opetuksessa. Lapset ja nuoret omaksuvat uudet asiat ällistyttävällä vauhdilla ja kouluissa pohditaankin jo, voisivatko agentit viedä osaamistaan myös koulun ulkopuolelle, esimerkiksi päiväkoteihin ja vanhainkoteihin.

Videolla tunnelmia OppilasAgentti-koulutuksesta ja Seppo.io-pelistä.