Turkulaisessa MBakery-leipomossa oppisopimuksella työskentelevä Papinniemi on harjoitellut parhaillaan käynnissä olevia WorldSkills-kilpailuja varten täysipäiväisesti heinäkuun puolivälistä asti. WorldSkills-kilpailu on joka toinen vuosi järjestettävä nuorten kansainvälinen ammattitaitokilpailu.
Turun Sanomat 14.10.2017

Emeliina Papinniemi WorldSkills-kilpailuissa: metrinen suklaaveistos ja tukku muita tehtäviä

Kaksi erilaista kakkua, valtava suklaaveistos, marsipaanihahmoja ja suklaapatukoita. Ammattitaidon maailmanmestaruuskisoissa pitää kahden päivän aikana toteuttaa melkein mahdottomalta tuntuva määrä tehtäviä.

Kotileipuri voi  pyöräyttää viikonloppuna omenapiirakan ja olla sitten tyytyväinen itseensä. Urakka, josta Emeliina Papinniemen pitää tänä viikonloppuna suoriutua on kuitenkin jokseenkin toisesta maailmasta.

Turkulaisessa MBakery-leipomossa oppisopimuksella työskentelevä Papinniemi on harjoitellut parhaillaan käynnissä olevia WorldSkills-kilpailuja varten täysipäiväisesti heinäkuun puolivälistä asti.

Papinniemi kilpailee Abu Dhabissa järjestettävissä alle 23-vuotiaiden ammattitaidon maailmanmestaruuskisoissa kondiittorilajissa yhdessä 26 muun kilpailijan kanssa.

Kilpailutehtävinä on valmistaa 75–100 cm korkea suklaataitotyö, suklaapatukoita, marsipaanihahmoja sekä kaksi kakkua ja toiselle niistä sokerista tehty jalusta. Lisäksi on kaksi yllätystehtävää. Kaikki pitää tehdä alusta alkaen itse.

Lue koko juttu osoitteessa: http://ruoka.ts.fi/jutut/emeliina-papinniemi-worldskills-kilpailuissa/