Neljä kertaa vuodessa toteutettavan Liikuntaviikon aikana on lupa aktivoida lapsia liikkumaan pienillä teoilla. Esimerkiksi Wäinö Aaltosen Liikuntaviikolla ohjelmassa on muun muassa tyttöjen ohjaamia taukojumppia, välituntiliikuttajia, aamujumppaa sekä keskusradiosta kuulutettua ohjattua liikuntaa.

Uuden hallituksen yhtenä kärkihankkeena on, että peruskoulujen on tarjottava lapsille vähintään tunti liikuntaa päivässä. Turun kaupungin peruskoulut vastaavat innokkaasti hallituksen linjaukseen neljä kertaa vuodessa toteutettavalla Liikuntaviikolla. Ensimmäinen Liikuntaviikko toteutetaan 28.9.–2.10.2015.

Liikuntaviikko sai alkunsa kaupungin liikuntavastaavien yhteisestä ideasta keväällä 2015. Ajatuksena oli, että kaikki turkulaiset saisivat saman opetuksen. 

- Olimme siis vähän edellä aika, jos miettii hallituksen kärkihanketta koulujen liikuntatarjonnasta, kertoo Wäinö Aaltosen koulun liikuntavastaava ja opettaja Kati Suominen.

Liikuntaviikon aikana on lupa aktivoida lapsia liikkumaan pienillä teoilla. Tavoitteena on luoda yhdessä oppilaiden kanssa sellaisia liikunnallisia toimintoja, jotka jäävät elämään koulujen arkeen Liikuntaviikon päättymisen jälkeenkin. 


Oppilaat aktiivisesti mukana suunnittelussa ja toteutuksessa

Oppilaat ovat itse päässeet kouluissa suunnittelemaan ja toteuttamaan Liikuntaviikkoa. Wäinö Aaltosen koulussa Hirvensalossa suunnittelusta vastanneet 6. luokan tytöt ovat innoissaan tulevasta viikosta. He toivovat, että viikosta tulee hauska ja kaikilla on kivaa liikkua. 

Suunnittelu on ollut mukavaa ja ideoita on tullut paljon.

- Heiltä yleensä saa parhaat ideat, oppilailta, Suominen toteaa. Suunnittelussa on erityisesti kiinnitetty huomiota siihen, että kaikki koulun oppilaat pääsevät mukaan, eikä ohjelma ole liian vaikea. Tavoitteena on saada kaikki mukaan ja mahdollisesti innostaa liikkumaan koulun ulkopuolellakin. 

Wäinö Aaltosen Liikuntaviikolla ohjelmassa on muun muassa tyttöjen ohjaamia taukojumppia, välituntiliikuttajia, aamujumppaa sekä keskusradiosta kuulutettua ohjattua liikuntaa. Liikuntatunneilta annetaan myös pieniä kotiläksyjä ja koulumatkat kannustetaan liikkumaan kävellen tai pyörällä. 

 - Lisäksi on tarkoitus antaa vanhemmille vinkkejä, että miten kotona voisi lisätä liikuntaa yhteisillä retkillä, Suominen kertoo.

Tärkeintä on kuitenkin liikunnan riemu.

- Kaiken täytyy olla kivaa ja parasta olisi, jos kaikki oppisi, ettei liikunnan tarvitse olla pakkoliikuntaa, tytöt hihkuvat. 


Liikuntaviikkoja vietetään lukuvuoden 2015–2016 aikana seuraavasti:

  • I Liikuntaviikko, vk 40 (28.9.–2.10.2015)
  • II Liikuntaviikko, vk 46 (9.–13.11.2015)
  • III Liikuntaviikko, vk 6 (8.–12.2.2016)
  • IV Liikuntaviikko, vk 16 (18.–22.4.2016)